sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Synkoopin, Repliikin, Aistimuksen ja Katharsiksen lähtö laskiaisriehaan 12.2.

Tervetuloa mukaan perinteiseen laskiaistiistain mäenlaskuun ensi tiistaina 12.2.13.
Repliikki, Aistimus, Synkooppi ja Katharsis järjestävät yhteislähdön tapahtumaan Topelian pihalta klo 12.45. Parhain mäenlaskuaika Ullanlinnanmäellä on klo 13-17, mutta mäkeähän saa laskea niin kauan kuin jaksaa. Mukaan kannattaa ottaa ainakin lämpimiä vaatteita, haalarit, laskemisväline ja kenties kuumaa mehua.

Mikäli ei pääse vielä lähtöön mukaan, voi tulla toki tapahtumaan omia teitään ja etsiä muut käsiinsä. Mahtava tilaisuus tutustua opiskelijaperinteeseen sekä muihin taiteiden tutkimuksen opiskelijoihin!

MIKÄ: yhteislähtö laskiaismäkeen
MILLOIN: ensi tiistaina 12.2 klo 12.45
MISTÄ: Topelian pihasta
MIKSI?: Hyvän mäenlaskukunnon ylläpitämiseksi


"Vapaan laskemisen ja lystinpidon ohella tiedossa on musiikkia, kilpailuja ja päheätä ohjelmaa. Päivän kruunaa legendaarinen ABB:n Akateeminen mäenlaskukilpailu, jossa joukkueet kisaavat toinen toistaan kekseliäämmillä ja näyttävämmillä rakennelmilla Laskiaisen huikeimman mäenlaskuvälineen tittelistä. Aikaisempina vuosina rinteessä nähtiin autoja, hävittäjiä, tankkeja sekä Lohikäärmeen kuolema; tule mukaan seuraamaan kuka vie skaban tällä kertaa! Tai jos vasara pysyy kädessä ja kelkka ohjaksissa, kokoa oma joukkue suunnittelupöydän ääreen ja ilmoittaudu mukaan." ( HYY:n nettisivu)


Kannattaa tutustua myös jatkobileisiin eli Gravitaatioon 2013 ja tsekata lisätiedot sekä facebook event.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Synkoopin kevätkokous 14.2. klo 18.15

Tervetuloa musiikkitieteen ainejärjestön Synkooppi Ry:n jäsenille tarkoitettuun vuosittaiseen kevätkokoukseen!

Kokous jäsjestetään Humanistiklusterin kokoushuone Lingvassa torstaina 14.2. klo 18.15. Kokouksessa käsitellään muun muassa tulevan kevään sekä vuoden toimintaa. 

Tulkaa vaikuttamaan!

Facebook-tapatuma

perjantai 4. tammikuuta 2013

Synkoopin Akateeminen viikonloppuräpäytys la 26.1.

Synkooppi suuntaa rap-taiteen ja elokuvan pariin!

Tarjolla on mahdollisuus lähteä katsomaan järjestömme sponsoroimaan sopuhintaan (4 e) elokuvaa Something From Nothing: The Art of Rap. DocPoint-dokumenttielokuvafestivaaliin kuuluvan filmin on ohjannut räppäri Ice-T.

Paikkoja alustavasti tarjolla vain kahdeksan. Sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen tatu.tamminen(at)helsinki.fi keskiviikkona 9.1. MENNESSÄ. Jos mielit lähteä vielä myöhemmin, ota 11.1. alkaen asiaksesi hankkia itse lippusi hintaan 7,5 e.

Mitä: Something From Nothing: The Art of Rap
Missä: Bio Rex, Mannerheimintie 22-24
Milloin: la 26.1. klo 21.10, jolloin paikannat Tatun ylä-aulasta viimeistään tasalta
Mitä maksaa: 4 euroa, joka tuodaan käteisellä Tatulle
Miksi: koska rap on taidetta ja erityisen nautinnollista lauantai-illan huumassa!

Tervetuloa!

Facebook event

Synkoopin avoin kokous 15.1.

Hei, Tervetuloa Synkoopin ylimääräiseen kokoukseen tiistaina 15.1 klo 18 kokoushuone Utopiaan (Mannerheimintie 5, Humanistiklusteri).

Kokous on avoin kaikille synkooppilaisille!

Synkooppi haluaa toteuttaa tehtäväänsä opiskelijoiden edunvalvojana ja keskustella sekä laatia asiakirjan opiskelijoiden omista parannusehdotuksista musiikkitieteen oppiaineen ja opetuksen suhteen.
Toivoisimme mahdollisimman runsasta ja mielipiderikasta osallistumista kokoukseen, että saisimme yhdessä luotua oikean kuvan siitä, mitä opiskelijat haluaisivat musiikkitieteen opiskelussaan parantaa tai muuttaa.

Siis sankoin joukoin osallistumaan kaikki synkooppilaiset!

Ystävällisin terveisin,
Synkoopin hallitus

Synkooppi-lehden kokous 9.1. klo 19

Toimituskunta kutsuu sinut päätoimittajan isännöimään palaveriin ke 9.1. klo 19 osoitteessa Ida Aalbergintie 1 D 96.

Synkooppi-lehti harjoittaa yksittäisten kirjoittajien valtuuttamaa musiikkijournalismia, jossa "opiskelijoiden omalle äänelle" on tilaa. Otamme vastaan kaikenlaisia musiikkiin liittyviä kirjoituksia ja kuvituksia. Onko sinun ammatillinen näkymäsi kenties kulttuurijournalismin tai muun tiedonvälityksen alalla?

Vuoden 2013 ensimmäiseen numeroon tulevia juttuja pyydämme 12.2. mennessä.

Kirjoitusideoiden ja mahdollisten palaverimme lisätietojen osalta ota yhteyttä Tatu Tamminen tatu.tamminen(at)helsinki.fi 0405533524

FB-EVENT

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Kuvia Vironkadun viimeisistä pikkujouluista

Hyvästit ovat raskaita, mutta onneksi synkooppilaiset osaavat lieventää luopumisen tuskaa juhlimalla ansiokkaasti! Perjantaina 30.11.2012 Synkooppi vietti Vironkadulla niin viimeisiä pikkujoulujaan kuin viimeisiä bileitään ylipäänsä. Juhlallisuudet alkoivat arvokkaasti maljan kohottamisella puheiden ja musiikkiesitysten siivittämänä, minkä jälkeen ilta jatkui entisen kirjaston tiloissa varsin iloisissa ja lämpimissä tunnelmissa. Juhlaväkeä saapui vuosikymmenten varrelta muistelemaan vuosia Vironkadulla, tapaamaan vanhoja ystäviä sekä kuljeskelemaan tuttuja käytäviä viimeisen kerran, joten ilmapiiri oli täynnä nostalgiaa. Leikkejä, laulua ja tanssia piisasi, eikä pukki taaskaan unohtanut kilttejä synkooppilaisiaan!

Alla valikoitu otanta illan kulusta ja hauskanpidon määrästä. Lisää tunnelmallisia ja vallan railakkaita otoksia löytyy tämän linkin takaa. Suurkiitokset jälleen ZZ:lle mahtavista kuvista!


Kaikki kuvat © ZZ







maanantai 26. marraskuuta 2012

Tule Synkoopin bändi-iltaan!

Vuoden rokkishow 2012 on taas täällä!

Synkooppilaiset ystävineen kokoontuvat jälleen bändi-ilakoinnin merkeissä
Vanhan kuppilaan maanantaina 3.12.2012 klo 19:00.

Bändit ja aikataulut:

Messy Elliot 19.00-19.30
Brave Citizens of Earth 19.45-20.30
Gruuvimeisseli 20.45-21.30
Pearls for Dinner 21.45-22.30

Lämpimästi tervetuloa!

K-18 / Vapaa pääsy.