keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Kuvia Vironkadun viimeisistä pikkujouluista

Hyvästit ovat raskaita, mutta onneksi synkooppilaiset osaavat lieventää luopumisen tuskaa juhlimalla ansiokkaasti! Perjantaina 30.11.2012 Synkooppi vietti Vironkadulla niin viimeisiä pikkujoulujaan kuin viimeisiä bileitään ylipäänsä. Juhlallisuudet alkoivat arvokkaasti maljan kohottamisella puheiden ja musiikkiesitysten siivittämänä, minkä jälkeen ilta jatkui entisen kirjaston tiloissa varsin iloisissa ja lämpimissä tunnelmissa. Juhlaväkeä saapui vuosikymmenten varrelta muistelemaan vuosia Vironkadulla, tapaamaan vanhoja ystäviä sekä kuljeskelemaan tuttuja käytäviä viimeisen kerran, joten ilmapiiri oli täynnä nostalgiaa. Leikkejä, laulua ja tanssia piisasi, eikä pukki taaskaan unohtanut kilttejä synkooppilaisiaan!

Alla valikoitu otanta illan kulusta ja hauskanpidon määrästä. Lisää tunnelmallisia ja vallan railakkaita otoksia löytyy tämän linkin takaa. Suurkiitokset jälleen ZZ:lle mahtavista kuvista!


Kaikki kuvat © ZZ







maanantai 26. marraskuuta 2012

Tule Synkoopin bändi-iltaan!

Vuoden rokkishow 2012 on taas täällä!

Synkooppilaiset ystävineen kokoontuvat jälleen bändi-ilakoinnin merkeissä
Vanhan kuppilaan maanantaina 3.12.2012 klo 19:00.

Bändit ja aikataulut:

Messy Elliot 19.00-19.30
Brave Citizens of Earth 19.45-20.30
Gruuvimeisseli 20.45-21.30
Pearls for Dinner 21.45-22.30

Lämpimästi tervetuloa!

K-18 / Vapaa pääsy.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Synkoopin pikkujoulut 30.11.

✭✭✭✭✭✭✭✭✭✭✭✭✭


MITÄ: Synkoopin pikkujoulut

MILLOIN: pe 30.11. klo 19

MISSÄ: Vironkatu 1, 2B

FB-EVENT


✭✭✭✭✭✭✭✭✭✭✭✭✭

(For English see below)

Jälleen on tullut aika, jonka täyttää odotus, yhdessäolo ja ilonpito! Tänä vuonna Helsingin musiikkitieteilijöiden joulunalusaika on kuitenkin täynnä myös luopumista ja haikeutta, kun oppiaineen tilat muuttavat joulukuussa pois Vironkadulta. Tervetuloa siis perjantaina 30.11. Virtsun viimeisiin pikkujouluihin paitsi juhlistamaan joulunodotusta myös kohottamaan malja musiikkitieteen ajalle Kruununhaassa ja kuljeskelemaan tutuissa rapuissa ja käytävissä vielä kerran.

Luvassa on monipuolista ohjelmaa spontaaneista puheista ja jouluisista yhteislauluista puhumattakaan. DJ:n tahtiin on lupa pistää myös tanssien! Baari tarjoilee virvokkeita ja purtavaa, sisäänpääsy on vaivaiset 2 €. Paikalle on odotettavissa opiskelijoita, henkilökuntaa ja alumneja vuosikymmenien varrelta. Ilmoitathan juhlista myös niille, joita sähköposti ja Facebook eivät välttämättä tavoita.

ENGLISH

 The legendary Christmas party at the musicology department is finally here - this time bigger than ever! On November 30 the seminar halls will turn into a jolly venue for students, alumni and staff alike. It is worth noting that the party also acts as a farewell event for our beloved Vironkatu, since moving out of the building is scheduled for early December. This truly is our last chance to wander (and wobble) down the corridors and steps we know so well!

The bar will serve beverages and snacks all night long, and a diverse range of entertainment is also in store for an entrance fee of a mere 2 €. Along the way anyone is welcome to give a speech, suggest a seasonal sing-along or even do a jig in remembrance of our days in Vironkatu.

 VIVA LA VIRONKATU

✭✭✭✭✭✭✭✭✭✭✭✭✭

Tervetuloa Synkooppi ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen!


Syyskokous on kaikille musiikkitieteen ainejärjestö Synkooppi ry:n jäsenille avoin ja se järjestetään perjantaina 30.11.2012 klo 17.00 Synkoopin huoneessa  Vironkatu 1, 3. kerros.
Kokouksessa muun muassa valitaan ensi vuoden hallitus sekä äänestetään  ainejärjestön sääntömuutoksista. Kaikilla Synkooppi ry:n jäsenillä on äänioikeus. Esityslista löytyy alta.

Tule mukaan vaikuttamaan!

Terveisin,
Synkoopin hallitus

Kysymykset ja lisätiedot
Puheenjohtaja Ilta Sipilä
0407196126



SYNKOOPPI RY
30.11.2012 klo 17.00
Vironkatu 1, 3. krs


Sääntömääräisen vuosikokouksen esityslista

  1. Kokouksen avaaminen
  1. Kokouksen järjestäytyminen
     2.1. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi    ääntenlaskijaa
     2.2. Kokouksen toimintatavoista päättäminen
  1. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
  1. Esityslistan hyväksyminen
  1. Hallituksen muodostaminen vuodelle 2013
     5.1. Valitaan varsinainen hallitus
     5.2. Valitaan hallituksen avustajat
  1. Sääntömuutoksista päättäminen
    Äänestetään kevätkokouksessa 2012 esitetyistä muutosehdotuksista
    - Vastuuvelvollisen hallituksen kokoonpanoa esitetty muutettavaksi viidestä kuuteen
    - Ylioppilas-lehdessä tiedottamista on esitetty poistettavaksi järjestön säännöistä
  1. Keskustelua sääntömuutoksesta koskien tiedotusta Synkooppi-lehdessä
  1. Ilmoitusasiat
  1. Muut esille nousevat asiat
  1. Kokouksen päättäminen

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Synkoopin bändi-ilta 3.12.

Synkooppi järjestää maanantaina 3.12. 2012 perinteisen bändi-illan Wanhan kuppilassa. Bändi-illassa musiikkitieteilijät voivat ystävineen esitellä musiikillisia taitojaan genrestä riippumatta. Kaikenlaiset kokoonpanot ovat erittäin tervetulleita ja kaikkien kiinnostuneiden kannattaa tulla mukaan iltaan! 
Bändit voivat ilmoittautua esiintymään järjestäjälle Jussi Lasonpalolle (jussi.lasonpalo(at)helsinki.fi) 18.11 mennessä!  

maanantai 5. marraskuuta 2012

Kirjoita Synkooppiin!

Synkooppi-lehti julkaisee vuoden viimeisessä numerossaan Vironkatu-osion, jossa on tilaa musiikkitiedeväen kaikenlaisille muistoille. Tapahtuiko Vironkadulla jotain unohtamatonta? Mihin tiettyyn paikkaan, esineeseen tai asiaan olet kiintynyt? Sattuiko opetuksen lomassa jotain kenties odottamatonta, josta kelpaa kertoa jälkipolville? On aika muistella vanhaa ennen asettumista oppiaineemme uusiin tiloihin.

Toivomme lyhyitä muisteloita ja/tai mahdollisesti aiheeseen sopivia valokuvia toimitukseen 9.11. mennessä. Julkaisemme valikoiman kirjoittajan omalla nimellä esitettyjä muistoja lehdessä. Otamme kirjoituksia vastaan aina jouluun asti ja julkaisemme niitä myös osoitteessa www.synkooppi.blogspot.fi


Muistojen sekä muidenkin kirjoitusten ja kuvitusten osalta ota rohkeasti yhteyttä päätoimittajaan: tatu.tamminen(at)helsinki.fi


Lehtitilaukset (vuosikerta 20 euroa) toimitussihteerille:

anniina.leskela(at)helsinki.fi

Ystävällisin terveisin


Synkoopin toimituskunta

lauantai 3. marraskuuta 2012

Synkoopin varjokokous, tule!

Hei ainejärjestötoiminnasta kiinnostuneet!

Pidämme vuosittain varjokokouksen, jossa esitellään Synkoopin toimintaa. Mitä hallituksessa tehdään ja miten sinne tullaan. Varjokokoukseen saavat osallistua kaikki ja se ei sido mihinkään. Tarkoituksena on, että osallistujat voivat miettiä haluaisivatko tulla mukaan toimintaan ja mitä he haluaisivat hallituksessa tehdä.



Synkoopin hallitukseen valitaan vuosikokouksessa ennen joulua muun muassa sihteeri, taloudenhoitaja, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, kulttuurivastaavia sekä tapahtumavastaavia, joiden työtehtävät kokouksessa esitellään. Varjokokous on siis ikään kuin pohjustusta ennen joulua pidettävälle vuosikokoukselle.


Erityisesti suosittelen kokousta fukseille ja muille ketkä eivät ole hallitukseen osallistuneet! Meillä on mukava ja aktiivinen hallitus ja mukaan saa tulla myös uusia, aktiivisia jäseniä. Ainejärjestötoiminnassa saa vaikuttaa, tutustuu ihmisiin sekä saa olla järjestämässä ja ideoimassa erilaisia tapahtumia.


Synkoopin kaikille avoin varjokokous torstaina 8.11. alkaa klo 18.00 osoitteessa Vironkatu 1, 3 krs.


Muistakaa tulla!



PS.  Ennen joulua tulossa Synkoopilta vielä Bändi-ilta sekä The Pikkujoulut!




keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kuvia työelämäseminaarista

Synkooppilaiset kokoontuivat tarkastelemaan musiikkitieteilijän ammattikuvaa. Valmistuneiden opiskelijoiden puheenvuoroissa kuultiin kokemuksia erilaisista organisaatioista ja uran alkuun pääsemisestä. Rohkeutta musiikkitieteilijä, rohkeutta.












Oopperaekskursio Kansallisoopperaan

Oopperaekskursio Kansallisoopperaan!

Synkooppilaisilla on nyt mahdollisuus päästä seuraamaan Giuseppe Verdin oopperan Tosca

pääharjoitusta torstaina 1.11. klo 11.00. Pääharjoituksen kesto on noin 3 t sisältäen 2
väliaikaa.

Tosca on yksi Verdin tunnetuimmista oopperoista, jota esitetään jatkuvasti ympäri

maailman. Oopperan tunnetuimpia aarioita on "Vissi d'arte". Teos on samanaikaisesti
poliittinen jännitysnäytelmä, psykotrilleri ja suuri rakkaustragedia.

Kymmenen nopeinta pääsee mukaan, ilmoittaudu allekirjoittaneelle mahdollisimman pian.

HUOM: nopeus on valttia ilmoittautumisessa!


Laura Åkerlund

laura.akerlund[at]helsinki.fi

tiistai 30. lokakuuta 2012

Musiikkitieteen studio 50-vuotta

Tämän viikon perjantaina 2.11 taas tapahtuu. Musiikkitieteilijät voivat muuten tienata 1 opintopisteen kyseisen seminaarin avulla, täytyy kirjoittaa opintopäiväkirja ja ilmoittautua Weboodissa. 



Studioseminaari: Musiikkitieteen studio 50 vuotta

Perjantai 2.11.2012 klo 12-18, Helsingin yliopisto, Unioninkatu 35, Auditorio.

Helsingin yliopiston musiikkitieteen oppiaine ja Sonic Culinarism-tutkijaryhmä juhlistavat 50 vuotta täyttävää musiikkitieteen studiota.
Kyseessä on Erkki Kurenniemen perustama, Pohjoismaiden vanhin toiminnassa oleva elektronimusiikkistudio ja musiikintutkimuslaboratorio. Seminaarin puhujina on joukko studion ja suomalaisen elektroakustisen musiikin vaikuttajia, säveltäjiä ja tutkijoita.

Seminaarin ohjelma on luettavissa osoitteessa:
http://www.music.helsinki.fi/studioseminaari/

Kaikki kiinnostuneet tervetuloa!

Lisätietoja antaa Sonic Culinarism -ryhmä:
Kai Lassfolk <kai.lassfolk(at)helsinki.fi>
Susanna Välimäki <susanna.valimaki(at)utu.fi>
Juha Torvinen <juha.torvinen(at)utu.fi>




Muistakaa myös Musiikkitieteilijän ammatinkuva-seminaari huomenna 31.10! Tarjolla poikkeuksellisesti mahdollisuus hankkia kulttuurihistoriallisesti arvokkaita Synkooppi-lehden julkaisusarjan teoksia kuluttajaystävälliseen hintaan. Varatkaa siis käteistä!

Tarjolla: 
- Muutamia haalarimerkkejä 
- Kirjoja: "Ammatti: säveltäjä" (toim. Pekka Hako), hinta 4 eja Mikko Heiniö: "Sointuanalyysin ongelmia", hinta 2 e

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Musiikkitieteilijän ammatinkuva-seminaari

Nyt synkooppilaiset ja muutkin tarkkana! Ammatinkuva-seminaari sopii erinomaisesti niille, joilla on epäilyksiä tulevaisuuden ja oman ammatinvalinnan kanssa. Ammatinkuva-seminaari auttaa myös sivuaineiden valinnassa.

Musiikkitieteilijän ammatinkuva-seminaari


Tiedätkö jo mitä teet opiskelujen jälkeen? Millainen on musiikkitieteilijän toimenkuva? Saavu musiikkitieteen ammattikuvaseminaariin keskiviikkona 31.10. klo 10 kuulemaan valmistuneiden opiskelijoiden kokemuksia työurastaan ja yliopiston jälkeisestä elämästä. Mukana puhujia lukuisilta musiikkielämän eri aloilta.

Seminaari pidetään yliopiston päärakennuksen (Fabianinkatu 33) vanhalla puolella auditoriossa XIV.

Musiikkitieteen pääaineopiskelijat voivat suorittaa seminaarista 2 opintopistettä tutkintokohtaan Työelämään orientoivat opinnot (405013) palauttamalla luentopäiväkirjan amanuenssi Irma Vierimaalle.


Tilaisuuden järjestää musiikkitieteen ainejärjestö Synkooppi ry.

Kysymykset ja lisätiedot

Eero Sipilä
opintovastaava, Synkooppi ry
eero.sipila(at)helsinki.fi
+358503014296 

perjantai 19. lokakuuta 2012

Synkooppi-lehden release party

Juhlimme op. 108:n julkaisua ja lehden päätoimittajan vaihtumista. Synkooppi ry kiittää Erlaa päätoimittajakaudesta!

Haluatko kirjoittaa seuraavaan Synkooppiin? Onko sinulla jokin erityinen muisto Vironkadulta? Teitkö Sinä joskus suomalaisen musiikintutkimuksen historiaa tavalla tai toisella? Keräämme musiikkitieteilijöiden lyhyitä muisteloita oppiaineemme muuttoon liittyen. Muutkin kirjoitukset ja kuvitukset ovat erittäin tervetulleita. Ota yhteyttä päätoimittajaan: tatu.tamminen@helsinki.fi






torstai 18. lokakuuta 2012

Eidoksen sitsit

Edustimme puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan voimin taidehistorian opiskelijoiden järjestön Eidoksen 50-vuotissitseillä teemalla Aurinkokuninkaan hovi. Hauskaa oli, mutta nyt hieman heikottaa. Pääsette tunnelmaan kuvakoosteen avulla. Jatkot järjestettiin Humanistiklusterissa, mutta onneksi kuvamateriaalia ei säilynyt.

Nti Puheenjohtaja

Nti varapuheenjohtaja

Alina-sali ennen juhlia


Pääruuaksi saimme ankkaa. 
Naamiohuvit.

Saimme jälkiruokaa.

Mitäköhän me tässä lauletaan?

Skumpan lisäksi Synkoopin hallitus muisti Eidos Ry:tä vuohella, joka juoksenteleepi kehitysmaassa.

Kuningas oli illan Kuningas.

Keskellä fuksi, kuvan otti historianopiskelija Magnus, kiitos hänelle!

perjantai 12. lokakuuta 2012

Kuvia fuksiaisista

Tämän syksyn fuksiaisia vietettiin 22.9. viimeistä kertaa armaan Vironkadun tiloissa. Paikalla olikin ilahduttavan paljon nykyisiä sekä entisiä opiskelijoita, henkilökuntaedustusta ja tottakai itse fukseja. Illan aikana järjestettiin perinteinen rastikierros Virtsun eri sopukoissa, jossa tällä kertaa tunnistettiin kasvottomia säveltäjiä, sävellettiin säädyttömyyksiä ja tehtiin musiikkianalyysia sormivärein. Kuulimme myös loistavia musiikkiesityksiä sekä luonnollisesti Hallituskuoron tervehdyksen uusille musiikkitieteilijöille. Iltaa tahdittivat maanmainiot DJ:t Ville ja Axel, joiden ansiosta 2B:n lattiaa järisytettiin pitkälle yöhön. Pikkujouluja odotellessa!

Kaikki kuvat © ZZ

Mikäli toivot kuvasi poistettavan, ota yhteyttä hallituksen jäseneen.

















keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Opus 108


Vaikutu muustakin kuin kannesta täällä
Synkoopin festarinumero on vihdoin ilmestynyt!

Uusin ja entistäkin komeampi lehti on pullollaan raportteja ja kritiikkejä kuluneen kesän musiikillisista riennoista. Mukana on ennätykselliset kahdeksan festivaalia aina kansanmusiikkikarkeloista kansainvälisiin festarijätteihin. Perinteikkäitä palstoja ei myöskään ole täysin unohdettu: Nuotin vieressä Tatu pohtii Olympialaisten mittelöintimusiikkia ja Musapäiväkirjassa Anniina havainnoi Suomen suvea musatiedekiikarit päässän.

Vanhan kunnon printtilehti kolahtanee aivan lähipäivinä sen tilanneiden postiluukuista. Muut lukijat löytävät verkkojulkaisun täältä. Mikäli kiinnostuit tilaamisesta (ja täten upean lehtemme taloudellisesti tärkeästä tukemisesta), löydät tilausohjeet lehden sivuilta.

Opus on väistyvän päätoimittajan Erla Pullin ansiokkaan lehtiuran viimeinen. Iso kiitos Erlalle paitsi näistä opuksista myös lehden johdattamisesta kokonaan uudelle aikakaudelle! Seuraavasta opuksesta lähtien puikoissa häärii lehden kirjoittajana jo kunnostautunut Tatu Tamminen.

Vaikka toimituskunta pysyy muutoin samana, ovat uudet innokkaat tekijät aina toki tervetulleita mukaan! Kirjoittamaan, kuvittamaan, valokuvaamaan, markkinoimaan - pestejä piisaa. Kiinnostuneet voivat ottaa suoraan yhteyttä toimituskuntaan osoitteessa synkoopin-toimitus[at]helsinki.fi

Elämyksellisiä lukuhetkiä!